fbpx

8.-10.10.2020 Jyväskylän Paviljonki

Ruokaa läheltä

Paviljongissa ravintolatoiminnasta vastaa Osuuskauppa Keskimaan Paviljonki Ravintolat

Keskimaa on ollut isosti mukana vuodesta 2018 alkaen Ruokaa läheltäsi -projektissa ja myös Paviljonki Ravintolat on ollut yhä aktiivisempi tässä tärkeässä asiassa. Paviljonki on ollut mukana projektissa jo pitkään ja jatkaa ohjelmaa tulevaisuudessakin. Konkreettisena esimerkkinä tästä alkuvuodesta 2020 Paviljongin ravintoloissa tuodaan esiin lähiruokaa LÄHIKEITTO teemalla.

Tapahtumissa on tarjolla keittiömme valmistamaa keittoa, lähituottajien raaka-aineita kunnioittaen. Keiton kanssa tarjolla on leipää lähileipureilta ja paikallista Paahtimo Papu kahvia ja Teeleidin teetä.

Yleisestikin Paviljonki Ravintolat käyttää kotimaisia raaka-aineita aina kun se on mahdollista sekä mahdollisuuksien mukaan myös paikallisten tuottajien tuotteita, esim. kotimaista lihaa, paikallista leipää, kotimaisia kasviksia ja maitotuotteita. Käytössä on myös paikallisten toimittajien kahvia, teetä ja pienpanimotuotteita.

Ravintola on vähentänyt viime vuosina kertakäyttöisten astioiden käyttämistä ja loppujenkin osalta siirtynyt täysin biohajoaviin tuotteisiin. Myös ruokahävikin torjuntaan on kiinnitetty huomiota, ja Paviljonki Ravintolat on mukana mm. ResQ-ohjelmassa, jonka kautta myydään hävikkiruokaa.

Alkuperä esille

”Pyrimme siihen, että jokaisessa tarjoilussa on mukana joitain lähituotteita. Esimerkiksi Jukolan Juuston Aito Cheddar on juustojen saralla ihan ykköstuote. Käytämme sitä runsaasti, esimerkiksi kastikkeissa, pastoissa, burgereissa, salaateissa ja juustotarjottimissa. Leipäkin on aina paikallista.” kertoo Paviljonki Ravintoloiden keittiömestari Ilkka Paakkari.

”Ja satokauden mukaisesti vihanneksissa, juureksissa ja marjoissa suosimme oman maakuntamme tuotteita. Käyttämistämme yrteistä osa on henkilökuntamme itse kasvattamaa ja kuivattamaa,” jatkaa Ilkka.

Järvikalaa toivotaan usein

Myös Paviljonki Ravintolan asiakkaiden lounas- ja illallistoiveissa nousee entistä useammin esiin lähiruoka. Yksi kysytyimmistä on maakunnan vesistä nostettu tuore järvikala. Kalastajien kanssa onkin yhdessä mietitty, miten toiveet voitaisiin paremmin toteuttaa.

”Ahti suo antejaan vaihtelevasti. Meillä on järvet pullollaan kalaa, mutta emme pysty takaamaan esimerkiksi kuhan tai siian saatavuutta. Muikun saatavuus on varmempaa, ja särki ja ahven ovat onneksi paikallisten yhteistyökumppaneidemme jalostamina toimivia vaihtoehtoja”, kommentoi Ilkka.

Arvostusta tuottajille

Ravintolan vastuullisuusperiaatteiden mukaan ruoan alkuperä ja tuottajat halutaan tuoda esille.

Arvostamme keskisuomalaisia luonnon antimia sekä alan yrittäjiä. Meitä kiinnostavat tuottajat ja kasvattajat raaka-aineiden takana” korostaa ravintolapäällikkö Merja Pyrhönen.

Lisätietoja Paviljonki Ravintolan ja Keskimaan vastuullisuuslinjauksista löytyy mm. osoitteesta

iloauttaa.fi/lahiruoka

Categories: Kumppanit